Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

 

 

 

 FI-KTVA FS  Windalas Time To Love, "Sani" (synt. 2010 )

 

 

on Suomen ja Ruotsin (jälkimmäinen vahvistamatta, mutta tulokset saavutettu) koiratanssivalio freestyle-lajissa ja saavutti kultaa koiratanssin avoimissa SM-kisoissa 2012.

 

Sani osallistui koiratanssin PM-kisoihin Tanskassa 2013 Suomen koiratanssimaajoukkueessa.

 

Lisäksi Sani on esiintynyt Talent Suomi TV-ohjelmassa sekä useissa kesäteatteriprojekteissa, näytöksissä ja tapahtumissa.

 

Sani edusti Suomea vuonna 2017 edustusjoukkueen riveissä MM-kisoissa Saksassa sekä 2018 Hollannissa.